Pesäpallo on joukkuepeli, jossa toisiaan vastaan kilpailevat aina kaksi joukkuetta. Ottelut pelataan Pesäpalloliiton määrittämien pelisääntöjen mukaan. Myös pelikentän ja pelissä käytettävien varusteiden (mailat, pallot, räpylät ja päänsuojukset) tulee täyttää Pesäpalloliiton asettamat standardit. Pesäpallo on kaiken kaikkiaan viihdyttävä laji, jossa strategian lisäksi pelin ratkaisee pelaajien yhteishenki ja pelitaidot.
Pesäpallon joukkueet
Pesäpallossa virallisten sääntöjen mukaan joukkueessa saa olla enintään kaksi pelinjohtajaa sekä enintään 12 pelaajaa. Samassa ulkovuorossa ja sisävuorossa aktiiviseen pelitoimintaan puolestaan saa osallistua yhteensä 9 pelaajaa. Sisävuorossa oleva joukkue saa käyttää kerran myös kolmea eri jokeripelaajaa, mutta jokeripelaaja ei vie toisen pelaajan lyöntivuoroa.
Ottelun aikana joukkueella tulee olla vähintään 7 pelaajaa. Jos joukkueen pelaajat eivät yllä tähän määrään, ottelu tulee luovuttaa. Vajaata joukkuetta on kuitenkin mahdollista täydentää ennen peliä, mutta täydennettävä pelaaja tulee sekä ilmoittaa pelituomarille että merkitä ottelupöytäkirjaan.
Yksi joukkueen pelaajista toimii joukkueen kapteenina. Ottelun aikana vain kapteenilla tai joukkueen pelinjohtajalla on oikeus puhutella tuomaria. Ennen ottelun alkua molempien joukkueiden pelinjohtajat ovat alkupuhuttelussa pelin tuomarin kanssa. Alkupuhuttelussa pelinjohtaja jättää tuomarille joukkueensa nimiluettelon, ensimmäisen vuoron lyöntijärjestyksen sekä luettelon pelaajien pelinumeroista. Lisäksi hänen on ilmoitettava tuomarille lisenssiluettelo, sillä jokaisella pelaajalla on oltava kaikissa virallisissa otteluissa voimassaoleva lisenssi sekä ottelun aikana annetun puheoikeuden käyttäjä.
Pesäpallo joukkepelinä
Pesäpallo on ennen kaikkea joukkuepeli. Joukkueet pelaavat pelissä vuorotellen sisällä ja ulkona. Sisällä pelaavan joukkueen tavoitteena on tehdä vuoronsa aikana niin monta juoksua kuin mahdollista. Juoksujen määrä on tärkeä, sillä se ratkaisee sekä jakson voiton, missä taas voitettujen jaksojen määrä ratkaisee koko ottelun voiton.
Sisällä pelaavan joukkueen pelaajat toimivat lyöjinä ja juoksijoina. Lyöjän tehtävänä on lyödä kotipesästä ulkojoukkueen lukkarin syöttämä pallo. Astuessaan kotipesästään ulos lyöjästä tulee juoksija ja hänen tavoitteenaan on kiertää kaikki kolme pesää haavoittumatta tai palamatta. Muiden joukkueiden jäsenten tehtävänä on taas auttaa juoksijaa tämän etenemisessä. Ulkojoukkueen tehtävänä taas on pyrkiä estämään sisäjoukkueen juoksuja joko haavoittamalla tai polttamalla juoksijan. Jokaisen pelaajan tehtävä joukkueen menestyksessä on siis tärkeä ja yksilösuoritusten ohella kyseessä on ennen kaikkea joukkuepeli.